Meikeillä on vuosituhansia pitkä historia, sillä naiset ovat aina halunneet kaunistaa itseään korostamalla parhaita puoliaan ja peittämällä kenties toisia, ei-kauniina pidettyjä ominaisuuksiaan. Vallitseva kauneuskäsitys liittyy aina vahvasti luomaamme kulttuuriin, joka elää ajassa ja paikassa. Aina ei suinkaan ole ihannoitu vaikkapa hoikkuutta, vaan nälkävuosina pulleita ja muodokkaita naisia on pidetty arvossa. Kauneuskäsitykset vaihtelevat myös kulttuurista toiseen. Samoin meikkiin liittyvät trendit muuttuvat aina sen mukaan, mitä halutaan korostaa ja tuoda esiin kolikkopelit ninjacasino.
Kautta historian naiset ovat tarttuneet meikkeihin jopa henkensä uhalla, sillä monet käytetyistä tuotteista ovat olleet terveydelle haitallisia, jopa hengenvaarallisia. Esimerkiksi muinaisessa Egyptissä silmiä rajattiin ja ripsiä värjättiin lyijystä tehdyillä tuotteilla, huulipuniin käytettiin elohopeaa ja kasvoja vaalennettiin lyijyvalkoisella.
Myös muinaisessa Kreikassa käytettiin liidusta, jauhosta ja lyijyvalkoisesta tehtyä seosta vaalentamaan ja tasoittamaan kasvoja, vaikka tämän käyttö saattoi johtaa jopa kuolemaan. On hyvä pitää mielessä, etteivät meikit suinkaan ole tänäkään päivänä täysin myrkyttömiä. Tästä syystä on hyvä selvittää tuotteiden turvallisuus ja riskit ennen ostopäätöstä. Kirjoitan lisää aiheesta täällä.
Nykyään meikkejä on saatavalla niin loputon valikoima, että voi tuntua lähes mahdottomalta selvittää, mitä oikeastaan tarvitsee ja haluaa. Kannattaa myös muistaa, että erilaiset ihotyypit voivat reagoida eri tavoin samaan tuotteeseen ja sama sävy voi näyttää täysin erilaiselta eri kasvoilla. Se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovikaan toiselle, joten vain kokeilemalla löytää itselleen sopivan tuotteen. Sama pätee myös tuoksuihin: mikään parfyymi ei tuoksu täysin samalta eri ihmisillä.
Kuten yllä jo todettiin, myös tuotteiden eettisyys ja turvallisuus on syytä muistaa ennen ostoksille ryhtymistä. Jos nykypäivän meikkivalikoiman laajuus huimaa päätä, on hyvä kerrata muutama meikkauksen perusperiaate. Tämä voi auttaa ymmärtämään, mitä tarvitaan hyvään perusmeikkiin ja korostukseen, ja pitää ostoslista maltillisena.
Silmämeikki
Sanotaan, että silmät ovat sielun peili, ja ehkä juuri tämän uskomuksen vuoksi silmiä on ehostettu ja korostettu kautta aikojen. Silmämeikki on yleensä kaikkein tärkein naiselle, sillä se tuo kummasti piristystä katseeseen ja ulkomuotoon. Silmämeikillä voi luoda halutessaan leikkisän, salaperäisen tai vaikkapa dramaattisen katseen.
Silmämeikki kannattaa aloittaa silmämeikin pohjustuksella, jotta huolella tehty ehostus ei valahtaisi saman tien ihon juonteisiin. Pohjustus taputellaan iholle kevyesti, ohueksi kerrokseksi, jonka päälle laitetaan luomiväri.
Luomivärejä löytyy kimaltavista mattapintaisiin kaikissa sateenkaaren väreissä. Aloittajalle helpoin silmämeikki tehdään mattapintaisilla ja luonnollisen värisillä luomiväreillä. Värejä voi yhdistellä tekemällä varjostuksia ja muotoiluja tai sitten vain sipaista yhtä väriä syventämään katsetta. Nyt on kuitenkin luvallista leikitellä enemmän, sillä karnevaalivärit ja näyttävät silmät ovat muotia. Voit lukea tämän päivän meikkitrendeistä lisää täältä.
Luomivärin jälkeen on rajauskynän vuoro. Rajaukset voivat olla joko ohuet rajaukset ripsien tyvessä tai paksummat, niin kutsutut siipirajaukset. Rajauksen voi tehdä joko kajalmaisella kynällä tai nestemäisellä rajaustussilla. Nykyään markkinoilla on myös geelimäisiä tuotteita rajauksen tekoon.
Rajauskynien värivalikoima on laaja aina luonnollisista sävyistä kirkkaisiin sinisiin ja vihreisiin, joko glitterillä tai ilman. Rajaus nostaa silmät esille. Pienien silmien rajaus kannattaa tehdä ripsien ulkopuolelle, jolloin silmät näyttävät huomattavasti suuremmilta. Jos silmät ovat suuret jo ennestään, voi rajauksen tehdä myös ripsien sisäsyrjään.
Ripsiväri saa katseen säihkymään. Ripsiväreillä voi saada aikaan luonnollisen, leikkimielisen tai dramaattisen lopputuloksen, ja eri käyttötarkoituksiin valitaan erilainen ripsiväri. Mikäli ei halua katseestaan kovin raskasta, ei kannata käyttää ripsiväriä alaripsiin kuin korkeintaan sipaisu, vaikka tällä hetkellä alaripsien voimakas korostus onkin trendikästä.
Kulmat viimeistelevät silmämeikin. Vaikka tarvetta värin syventämiseen ei olisi, kannattaa kulmat kuitenkin harjata kulmageelin avulla aloilleen. Mikäli kulmat ovat vaaleat, voi niiden väriä tummentaa ja muotoa parantaa joko kulmakynällä tai puuterimaisen kulmavärin avulla. Kulmat antavat terävyyttä ja ilmettä katseeseen.
Pohjameikki
Pohjameikki on kaiken perusta. Riippuu ihotyypistä, tyylistä ja tilanteesta, minkälainen pohjameikki kannattaa valita: tarvitaanko kevyempää vai paksumpaa peittoa, haluaako syventää omaa väriä vai vaalentaa sitä, etsiikö luonnollista vai dramaattisempaa lopputulosta, onko iho kuiva vai peräti rasvainen. Nykyään suosittuja ovat s erilaiset mineraalimeikkipohjat, jotka ovat irtopuuterin kaltaisia, mutta sulavat kasvoilla muodostaen kauniin ja viimeistellyn lopputuloksen.
Meikkivoiteita on lukemattomia erilaisia: mattaa ja kuultavaa, ohutta nestettä ja paksumpaa, lähes tahnamaista meikkivoidetta. Kannattaa valita omalle ihotyypille sopivin tuote, sillä kuivaihoinen ei välttämättä tunne mukavaksi mattaista tai pitkäkestoista meikkivoidetta. Kevyt meikkivoide taas ei ehkä riitä peittämään ihon virheitä esimerkiksi aknen jäljiltä.
Halutessaan meikkivoiteen voi vielä kiinnittää iholle irtopuuterilla ja näin varmistaa, ettei se päivän aikana ajaudu juonteisiin tai lähde muutoin liikkeelle. Puuteri kannattaa levittää suurella siveltimellä kevyesti, jottei lopputulos olisi paksun naamarin kaltainen. Tulen kertomaan ihovirheiden peittämisestä lisää lähitulevaisuudessa, mutta halutessasi voit lukea omista kokemuksestani täältä.
Huulimeikki
Huulet voi huolitella vain kevyesti huulikiillolla tai huulirasvalla tai sitten tehdä taidokkaan huulimeikin. Jos huulimeikin haluaa tehdä huulipunalla, on huulet ensin syytä rajata, jotta puna pysyy huulilla siistinä, eikä lähde valumaan juonteisiin. Huulikynällä parannellaan myös tarvittaessa huulten muotoa. Kun rajauksen tekee hieman huulen ulkopuolelle, saa halutessaan suuremman ja täyteläisemmän näköiset huulet.
Markkinoilla on myös huulia suurentavia tuotteita, jotka turvottavat huulia. Huulikynän jälkeen on aika tarttua haluamansa sävyiseen huulipunaan. Parhaaseen lopputulokseen pääsee, kun käyttää huulipunan levitykseen sivellintä. Huulipunaa kannattaa levittää mieluummin muutama ohut kerros kuin yksi paksu kerros ja kiinnittää puna paikoilleen kevyellä irtopuuterikerroksella.
Korostukset
Kasvoja voi halutessaan korostaa tai varjostaa, jolloin niihin tulee enemmän muotoja. Countouring ja strobing eivät kuitenkaan ole nyt suosiossa, sillä niiden lopputulos on yleensä epäluonnollinen. Varjostusta käytetään lähinnä valokuvissa. Myös luonnollisempia ja heleämpiä korostusvärejä on saatavilla, jos haluaa leikkimielisemmän lookin.
Korostustuotteita on saatavilla nestemäisinä, puikkoina ja puutereina, aina vähäisestä hohdosta runsaaseen kiiltoon ja jopa glitteriin. Korostusväriä levitetään kevyesti meikin päälle, esimerkiksi poskipäitä, nenänkaarta ja huulten yläkaarta korostamaan. Lyhyesti sanottuna kohtiin, joihin valo luonnollisestikin osuisi.